|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
#1
|
||||
|
||||
HJ61 Turbon esilämmitinhässäkkäKokemuksia kaivataan. Eli tuo meikäläisen HoJo on nyt jo pidemmän aikaa tehnyt niin, että käynnistettäessä (kylmä tai viileä moottori) auton volttimittari osoittaa, että latausjännite on joko alhainen, tai sitten joku vekotin imee virtaa ihan huolella. Eli on reippaasti sallitun, n24v alapuolella. Kaasua painettaessa viisari kyllä elelee hieman, mutta ei saavuta oikeaa lataustasoa. Yhtenä päivänä oireet pahenivat, kun viisari alkoi ajon aikana tihentyvin välein putoilemaan sallitun alapuolelle ja lopulta, kun vetäisin auton levikkeelle asian tarkastusta varten ilmeni, että ilmanpuhdistimen ja akun välissä asuva solenoidi nakutti kohtalaisen kiihtyvällä tahdilla päälle/pois. Tänään sitten ilmeni, että kun auton starttaa, on kyseiseltä releeltä lähtevä, tai sinne menevä paksuhko johto kuuma silloin, kuin lataus näyttää jäävän alle sallitun. Samoin ilmeni, että imusarjalle menevä piuha (esilämmittimen johto?) oli myös lämmin, suorastaan kuuma. Onko kyseinen solenoidi imuilman lämmittimen rele? Ja mistä se ottaa herätteensä ja minkä ihmeen takia kyseinen vekotin nyt pelleilee. Kylmän moottorin käynnistämisen jälkeen voltit asustelevat n. 20 voltissa useampia minuutteja, eli onko sieltä imusarjasta nyt joku toinen lämmitin pimeänä ja tuo yksinäinen koittaa pää punaisena kompensoida jotain? Vai onko solenoidi menokelkassa? Sepustus oli pitkä, joten sori. Kaivaa se.. www.nalle-offroad.com
__________________
Minulla on huonoja ja hyviä uutisia.. Huonot uutiset on ne, että täällä ei ole mitään muuta syötävää, kuin poronpaskaa.. Hyvät uutiset on ne, että sitä paskaa on paljon. -Reino Hiltunen, Koe-eläinpuisto |
#2
|
|||
|
|||
Jep, tuttu vika jo ainaskin 10 vuoden ajan.
Mulla oireili aina satunnaisesti ilmojen jähtyessä. Paikallistin sen myös sinne jälkihehkun puolelle. Autosta oli akulta lähtevä pääsulake ohitettu ja oikkarin (?) ilmetessä veti akut kuiviin. Johtojen lämpenemistä en havainnut. Kyseessä ilmeisesti niin sanottu jälkihehku, joka toimii jollain 14 V jännitteellä!? Niitä releitä on vissiin kaksi. Ollut juttua aiemminkin. En ole saanut vikaa paikallistettua. Kun mittarit esillä, niin kaikki pelöaa. Vika satunnainen . Noin 2-4 kertaa vuosi, jolloin akut akillisesti tyhjänä. Nyt 40 A sulakkeiden laiton jälkeen se vika polttaa vain sen ja ei pääse vetämään akkuja maihin. Palanut vasta 2 kertaa 8 kk aikana. Mutta mitä tehä/ korjata en osaa vastata. Sory kans. |
#3
|
||||
|
||||
Lainaus:
Oon luullu että tuo on asiaan kuuluva ominaisuus. Sekös onkin vika? - www.fjdc.org www.PaHaMa.com www.OffRoadOulu.com - sekä Jeep ZJ, kun haluat purjehtia mukavasti mättähältä mättähälle. |
#4
|
||||
|
||||
Lainaus:
Kaivaa se.. www.nalle-offroad.com |
#5
|
||||
|
||||
Toden näkösesti sen lämpötilan mittaava anturi tai säätöpoksi rikki.
Mutta en muista missä ne kumpikaan sijaitsee. Hj 61:sessä sen pitäs mennä justiinsa vähäksiaikaa päälle startatessa ja imee virtaa kyllä ihan kiitettävästi. Ja siinä se on justiinsa semmoinen krilli imukanavassa kun . Ja tossa hj 60:sessä on hehkutulppien lisäksi jälki hehkulle omat tulpat (öö olikos kaksi)imusarjassa joihin jää virta joksikin aikaa. ######################### Tää on ihan helpporeitti. ######################### |
#6
|
||||
|
||||
Itse vähän kyseenalaistan tuon hehkutusautomatiikan todellisia hyötyjä. Onhan se sikäli helppoa ettei tarvi kun avaimesta vääntää, mutta yllättävän monella tuntuu olevan ongelmia alkup. järjestelmän kanssa. Käyttäjän kannalta vois olla parempi muuttaa järjestelmä esim. nappiohjatuksi niin ainakin tietäisi aina koko ajan mitä tapahtuu. Helppo kytkeä ja vielä helpompi käyttää. Kylmän koneen mahdollisesti heikkoa alkukäyntiä voi helposti vähän keventää jälkihehkulla ja kuten tiedettyä, tavallista hehkua voikin sitten käytellä ihan perstuntumalla pakkasmittarin ja koneen kunnon mukaan. Tällaisen järj. kytkin itse bj:hin kun vaihdoin 12H-T koneen keulille. Näin ehkä toki myös siksi, että tuon preheater-timer järjestelmän kytkentä on alkujaan tarpeettoman monimutkainen.
################################ -- Project *Bj-Greenpeace Hj43.1* going strong -- |
#7
|
||||
|
||||
Lainaus:
-1986 HJ-61- -1986 HJ-60- SLCK#113 |
#8
|
|||
|
|||
jäähdytys nesteen lämpötilanturi kannattaa kattoo
Note! This message was posted anonymously! |
#9
|
|||
|
|||
yleensä vika(katkos) on ollut ruskeessa maadoitusjohdossa, joka lähtee imusarjan päältä, sotkee ohjainreleen toiminnan..tai grilli on oikosulussa..
mikä ettei, varsinkin jos tykkää.. |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
turbon ahtaminen hj61 | Tekniikka & Jutustelu | 14 | 29.02.2008 00:07 | |
turbon painekellosta? | LINNA | Tekniikka & Jutustelu | 19 | 16.12.2007 08:00 |
Lj:n turbon päivitys. | Setä | Tekniikka & Jutustelu | 7 | 04.02.2007 18:24 |
Turbon huoltoa | Ex_inkkari | Tekniikka & Jutustelu | 20 | 14.09.2006 13:36 |
HJ61 Turbon imuilman esilämmitinongelma!!!! | Nalle | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 20.10.2005 13:08 |