|
Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
Summary
|
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
Mielenkiintoinen retki teillä ollut vaikka jätittekin lännestä lähestymisen seuraavaan kertaan. Jos seuraavaa retkeä suunnittelette niin ei sinne kuiten porttaaliakseliautolla tarvitse lähteä. Onegaa lännestä lähetyttäessä on Nimengan / vanhan Nimengan jälkeen kaksi jokea ilman siltaa. Reitti on ajettu maastoautoilla, todenäköisesti useitakin kertoja. Kun me siitä mopoilla läpi rämmittiin niin miehen korkuisessa kortteikossa erottui autolla ajettu ura. Jokien ylityksen tekee haastavaksi se ettei vinnauspisteitä ole. Itse jokien pohjat ovat melko kovia ja ajettavia mutta rantapenkat melkoista lillaria ja pienemmässä joessa(nimeltään Tapsinka) ne ovat lisäksi melko jyrkät. Ylitys tehtävä laskuveden aikaan jolloin joessa vettä polveen/puoleen reiteen. Korkealla vedellä pari metria enemmän. Kuinkahan rantapenkan savikossa toimis sellaset alumiinikäikäleet joita näkyy joissain kisakuvissa kun soita ylitellään. Tai sitten tekee saman mitä me eli paikalliselta iso kasa lautaa ja tekee niistä savikon ylittävän "sillan" Kuva jossa Venäläinen maasturi kahlaa leveämmästä (monissa kartoissa joen nimi on myös nimega) joesta yli löytyy google earth:sta. Kuvia alueesta muuten löytyy esim mapcarta.com palvelusta. Lähestyminen Valkoisen meren rantaan Vanhaan Nimengaan voi tehdä useampaakin reittiä. Joko pohjoisesta Stalinin kanava Nadvonzista ylittäen kohti Valdayta tai etelästä Karhumäki-Puudosi väliltä lähteviä reittejä pitkin Valdayhin ja siitä Malosuikaan ja Nimengaan. Ko reitit ovat vaihtelevan kuntoista päällystämätöntä tieuraa. Matkaa asfaltilta merenrantaan noin 300 kilsaa. Reitti ensimmäisestä joenylityksestä Vorsakoriin on n 15 km josta rantakortteen seassa ajettaan 10 kilsaa. Loppu pehmeää hiekkalaatikkohiekkaa. Vorsakorista Onega joen rantaan on hyväkuntoinen hiekkatie. Kuvaraportissa arveltiin Onegan eteläpuolella Porogissa olevan rautatiesillan olevan yksi reitti joesta yli. Moottoripyörällä ko silta on ylitetty Suomalaistenkin toimesta. Sillan jälkeinen osuus kohti länttä on teoriassa ajettavissa mutta ei autolla. Ratapenkka on korkea ja paikoin melko jyrkkäkin. Lisäksi junaliikenne on todella vilkasta. Heitetään lisämausteeksi Onegan kaupungista 50 kilsaa pohjoiseen päin oleva Onegan niemimaa ja sen kierto. Niemimaa on kierretty maasturilla, mönkijöillä ja myös moottoripyörillä. Viimekesänä Suomalaisryhmä kiersi niemimaan mopoilla. Aiheesta juttua http://www.matkaendurot.net/phpBB3/v...hp?f=1&t=23610. Ko topikissa myös laajemmin tietoa niemimaasta ja sen kiertämisestä. Pelkän "oikotien" ajamisen takia tonne ei ehkä kannattane lähteä mutta oikotie lännestä yhdistettynä niemimahan saa aikaiseksi jo melkoisen seikkailun. Ai niin onhan niemimaan pohjois rannalla myös Nenoksa. Sieltä (jos sinne pääsee) löytyy melkonen ohjustukikohta jossa kaiketi ihan ydin materiaalia.
|
#2
|
||||
|
||||
Kiitos matkaselostuksesta ja kuvista, varmasti hieno reissu.
Paljonko tuli kilsoja ja miten polttoaineen saanti, tarviiko kantaa jerryjä mukana? TEMÄHIK |
#3
|
||||
|
||||
Lainaus:
Polttoainetta tuolla reitillä on tarjolla enemmän ku tarpeeks, ei välttämättä tarviis yhtään jerryä, mutta hyvä olla vähintään se yks pönttö kun ei tiedä mitä sattuu. Kaks pönttöö oli meillä molemmissa autokunnissa, on ainakin rauhallinen mieli sen suhteen että polttoaineen kanssa ei tartte stressata. Palexin kommentti jätettänee aivan omaan arvoonsa! Kahdella hiotulla timantilla oltiin liikenteessä. En usko että patrollilla olis ollu mitään ongelmaa matkassa, kun siihen vaan laittaa iskarit ja pohjaanlyöntikumit. Hyvähän sellanen herrasmiesmaasturi on tiellä ajaa. |
#4
|
||||
|
||||
Lainaus:
Joo nii voip olla. Nyt toivottavasti talvella saan aikaseks nii ens vuonna paremmin sitten! Toki tämmöselle reissulle vois hankkia melko vakion auton jossa on vielä äänieristykset tallessa nii ei tarvii beltorit päässä ajella |
#5
|
||||
|
||||
Td5:sta peesasi tuon "FJDC"-reissun kax aika normi Wranglerii. Ongelmitta, mitä nyt toisesta meni Optiman akku oikariin ja toisesta ohjausiskari päästi öljyt ulos.
Polttoainetta sai niin hyvin, ettei kumpaankaan tarvinnut jerryä avata! Sitä ainetta tosiaan kannattaa ostaa ajoissa, aina kun saa, esim Vienan Kemistä emme saaneet, kun diesel oli illalla asemilta loppu! Ainoa kerta. Lyijytöntäkin 95 oli reitillä käytännössä kaikkialla 80 ja 92:n lisäksi! Kartoista sen verran, että Garminille löytyy kaupalliset hyvät reitittävät niin tie- kuin topokartatkin. Hmmmn, testin soveltuvuudesta voi kokeilla pienen latailu- ja purkuaskartelun jälkeen: http://www.noeman.org/gsm/garmin-maps/ Ei suositella tumpeloille ;-)
__________________
JK 2.8 -08 "CSI" KJ 3.7 -03 "CHE" |