|
Tekniikka & Jutustelu Yleistä keskustelua maastureihin ja/tai off-roadiin liittyen |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
MB 463 moottorin kannakkeistaTällä on elokuussa ollut juttua moottorin kannakkeiden korkeudesta, hiukan on nyt asia päässyt vanhenemaan, mutta saattaa joskus vielä vaivata jonkun mieltä. Kun ostin n. 5 voitta sitten nykyisen yksilön (463, 350 turbo -93), olivat moottorin kannakkeet silminnähden väsähtäneet. Tähän kiinnitin huomioni etsiessäni mielestäni asiaan kuulumatonta ylimääräistä ääntä moottorista (ääni selvisi vuosien jälkeen tulevan männän helman kahdesta irtopalasta, jotka kulkivat vuositolkulla männän mukana pelkästä sympatiasta). Mutta asiaan: Vaihdoin tuolloin moottorin kannatinkumit oikeaoppisesti osanumeron mukaan (värikoodit oikealla/vasemmalla erilaiset). Seurauksena oli, että koneen yli menevä turbon putki alkoi naputtaa konepellin eristeen kiinnittävään kiskoon, erityisesti moottoria kuormittaessa. Erinäisten muiden kokeilujen jälkeen rakensin raudasta uuden kuskin puolisen kannakkeen, muistaakseni 15 mm matalampana; joten asia nyt OK. Asia kuitenkin hämmästytti silloin kovasti! Palstalla edellä esitetty pohdinta rungon korvakkeiden mahdollisesti erilaisesta tasoista saattaa selittää tuon minun tilanteeni ??? Myöhemmän moottoriremontin yhteydessä nimittäin ilmeni osanumeroiden perusteella, että kone EI OLEKAAN ALKUPERÄINEN, vaan on Mersun tehdaskorjaama! Siis mitä todennäköisemmin aikaisemmasta vuosimallista, ja erilainen kannatinjalka olisi voinut tulla vaihtomoottorin mukana??! Uudelleen asiaan: Minulla on vielä tallella tuo "liian korkea" kuskin puoleinen kannatinrauta (joka muuten on alumiinia!), sen saa, jos jotakuta kiinnostaa? Yrjö VI, Tuusula
|
#2
|
||||
|
||||
Lainaus:
__________________
@merc80s_benz |
#3
|
|||
|
|||
Moottori vaihto OM603
Tere !
Olisi tarkoitus laittaa OM603 moottori turbottuna W460. Uudessa Trafin määräyksessä suurempi tehoisen (yli 20%) moottorin vaihdossa täytyy käyttää vertailuajoneuvoa (tässä tapauksessa 280GE). siis kysymys: Onko kukaan hakenut valmistajalta todistusta vertailuajoneuvon valmistusmäärästä? Myös saanut ko. todistuksen? t. Marko |
#4
|
|||
|
|||
722.6 laippa
W460 välikardaaniin sopiva laippa hakusessa 722.6 laatikolle, tai lähinnä tekijä, joka voisi vaikka jyrsiä tälläisen tuotteen: https://www.dieselpumpuk.com/shop/tr...shaft-adaptor/
Muitakin ideoita otetaan vastaan toki. |
#5
|
|||
|
|||
Lainaus:
|
#6
|
|||
|
|||
Muistaakseni pähkäilin tän niin että piirrän oman adapterilaipan ja 722.6 vakio rättinivel lähtöön kunhan saan osat paikoilleen ja tiedän kardaanin tarkan pituuden. Ainakin xometry.eu sivusto antoi kevällä hinnaksi protolle n. 60e.
|
#7
|
|||
|
|||
Tuulilasi menossa paikoilleen maalauksen jälkeen. Tiiviste ei vaan ylety ihan karmien reunoihin?? Ihan kuin lasi olisi aavistuksen liian pieni (ja siltä se tuntui uutta tiivistettä asennettaessa. Ei kellään sattuis olemaan irtolasia niin sais vaikka ristimitat?
EDIT: Uuden Pilkington lasin halkaisija on 149cm, vanha lasi oli 148,5cm. Uudella lasilla istuu paremmin. Viimeksi muokannut dmn : 14.04.2023 15:26 |
Luokat |
mercedes, mersu |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
Räjäytyskuvia mersusta | Larha | Tekniikka & Jutustelu | 12 | 23.06.2015 07:30 |
Huomio!!! Kaikki metsästystä/ammuntaa harrastavat offroad miehet ja naiset!!!! | TOPPAHOUSU | Chit-Chat | 87 | 26.11.2008 14:00 |
Mersusta loppuu joustot! | Larha | Tekniikka & Jutustelu | 13 | 26.02.2008 20:41 |
Mersusta huoltoauto | MakeH | Tekniikka & Jutustelu | 2 | 13.04.2006 17:24 |
Mersusta | Masi | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 23.11.2005 18:07 |