|
Tapahtumat Kisat, kisatulokset, safarit, ajopäivät, kokoukset, yms. |
|
Työkalut | Etsi tästä viestiketjusta | Näkymä |
|
#1
|
|||
|
|||
Tuareg Rallye 2013 kuulumisiaTuareg Rally 2013 Katsastuspäivä 8.3.2013 Hotel Sahara Tunisia Katsastuspäivästä muodostui meille suomalaisille ainakin sään puolesta hikinen. Aurinko on porottanut lähes koko päivä pilvettömältä taivaalta ja lämpökin on kohonnut ainakin +28 C varjossa. Team on tehnyt viime hetken viritykset ja tarkistukset kisakalustoihin. Sen jälkeen on organisaatio tarkistanut, että miehistön ja kilpurin paperit ovat kunnossa ja sitten oli kisakaluston katsastus. Koko Team on selvittänyt katsastuksen moitteetta läpi ja siltä osin on kaikki valmiina huomiseen starttiin. Katsastuksen jälkeen lähtivät suomalaiset ottamaan tuntumaa Saharan hiekkaan testiajon merkeissä. Viimeiset hankinnat on tehty kalustoon ja huoltoon. Hankalimmaksi hankinnaksi on osoittautunut puhelimen SIM-kortin ostaminen paikalliselta kauppiaalta. Yhteisen kielen puuttuminen tuo hieman haastetta kaupan tekoon ja lisäksi kulttuuriin kuuluva verkkainen elämätyyli saa muutaman SIM-kortin ostoonkin vierähtämään parikin tuntia. Tuareg Rallyn organisaatiolla on ollut kiireinen päivä saada kaikki kilpailijat ja kalusto katsastettua. Ainakin suomalaisten kohdalla on katsastus sujunut ongelmitta ja edennyt joutuisasti. Kisakuume täällä Hotel Saharassa nousee iltaa kohti mentäessä ja huomisen startin lähestyessä. Kaikilla kilpailijoilla alkaa olla jo kaikki valmiina huomiseen Tuareg Rally 2013 ensimmäiseen kisapäivään. Kisaterveisin Eila Kaartinen, 4x4 Maailma -magazine http://www.youtube.com/watch?v=k1h3vgukflU
__________________
Jablonkaa, jablonkaa sitä äiti koittaa piilottaa sama se, löydän ne! Viimeksi muokannut myllis : 08.03.2013 22:33 |
#2
|
||||
|
||||
Minkä takia näistä Tuareg- hommista tarttee aina avata oma viestiketju? Miksei voida vaan jatkaa jo johonkin aiempaan avattuun?
|
#3
|
|||
|
|||
tähän ketjuun olisi tarkoitus laittaa vain kisan kuulumiset. eihän näitä ole pakko lukea. mutta kaikki ei halua käydä facebookissa. Ja jos sinua ei asia kiinnosta niin joitain muuta voi kiinnostaa..
__________________
Jablonkaa, jablonkaa sitä äiti koittaa piilottaa sama se, löydän ne! |
#4
|
|||
|
|||
Siellähän ollaan ihan loma tunnelmissa missä vyölaukku..?
__________________
Harrastajatason autourheilu on 99.9%:sti rakentamista -mutta kannattaa sen 0.1%:n edestä- |
#5
|
||||
|
||||
Lainaus:
Entuudestaan on jo saman kirjottajan aloittamia koskien videolähetyksiä ja televisiossa näkymistä, kohta varmaan topic Tuareg rallye: kameli paskansi, seuraavana Tuareg rallye: teamit löysivät hiekkaa jne jne... Huomaatko pointin? |
#6
|
||||
|
||||
__________________
Yhtään en tiiä mitä tapahtu :O |
#7
|
||||
|
||||
Joo kamelin paskaa oli aika paljon reitin varrella, muodoltaan vähän kuin poron paska mutta isompaa.
Dieseliä paloi tänään aika reilusti Arskan aamuisen syöttöpumpun ruuvauksen jälkeen. 120 km ja 54 lt elikkä satasellekin jo vissiin yli kymmenen litraa. On tuo pehmyt hiekka aika raskasta ajaa.... |
#8
|
||||
|
||||
Lipposella päivän paras aika
Juukan tuleva presidentti kera Lappeenrannan Riihimäjen nykäs kuitenkii päivän nopeimman ajan tänää, tosin aikasakko ohitetusta chekpointista saattaa hieman rokottaa sijoitusta.. Muuten kalustokin kunnossa.. Pientä huoltoo ja remppaa tuossa neljäntähen hotellin etupihalla tehty +33 asteen hellivässä lämmössä, piä ja kaik muut paljaat paikat hieman karrella ja pimiäkii tullu....
T: arska salaa paroonin koneelt |
#9
|
||||
|
||||
Lainaus:
On se ihme, et ovat kärkikahinoissa pysyneet, ekaa kertaa kun tuolla kisaamassa ovat Toisaalta kuskeina on kaksi suomen kiireisintä miestä, joten tulostakin syntyy Ei muuta kuin kovasti tsemppiä tuleville etapeille |
#10
|
||||
|
||||
Ja hyvin on pitänyt myllis meidät ajantasalla. Jatka vaan samaan tahtiin tiedottamista kisoista. Kuvia ja tilanne tietoja jatkossakin, kiitos
|
#11
|
|||
|
|||
__________________
Pitikö se sinne nyt ajaa? |
#12
|
|||
|
|||
Miten autojen luokkajaot menee? Kuinka monta kisaajaa \ luokka?
__________________
Harrastajatason autourheilu on 99.9%:sti rakentamista -mutta kannattaa sen 0.1%:n edestä- |
#13
|
||||
|
||||
tänää ollaa Gafsassa, kerettii huoltokuorkil just enne Juukan Sonnia tänne 7:n tähden hotellille. Lippolainen oli kyl ihan ekana tääl, vaikka oli hinaillu wildcattia pystyy tuol preerial. Ja jos joku epäilee ni tääl on kyl ihan oikeita kilpureita ajamas, mut tos reitin varrel kateltii ku yks nelivetomaastoporssekii veti vaa rinkiä ni eihän se matkanteko sillee etene.. Joten kartanlukutaito ratkasee tääl hyvin paljon.. No mie lähen täst huoltoo tekee ku remonttia ei taida väkivahvassa tojotassa olla..
T: aavikko arska
__________________
arska #1 Montenegro Off Road Club #163 SLCK |
#14
|
||||
|
||||
Tänään jouduttiin jo kokeilemaan huippuja tuosta Toyotasta, ihan alkoi jo vähän pelottamaan, niin kovaa se meni:=). Wildcatin kanssa vedettiin kilpaa jossain tuolla aavikolla ja yhen äkin huomasin että se pyörähti kyljelleen täydestä vauhdista. Äkkiä kosla ympäri ja katsomaan miten pojille kävi, autettiin appari autosta ulos ja vetäisitiin sitten katti takas pyörilleen, tähän tärvääntyi 10 minuuttia kallista kilpailuaikaa mutta jospa siitä saisi hyvityksen....
Meidän kanssa samassa luokassa ajaa myös side by side mönkkärit ja joku viisinkertainen Paris Dakar voittaja yks paikkaisella kirpullaan, aika pirun kovaa se menee mutta taisi tänään porsia sinne kivikkoon. Elikkä ihan perus safaria täällä vain ajellaan näiden ihmeellisten härveleiden seassa. |
#15
|
|||
|
|||
Lainaus:
__________________
Jablonkaa, jablonkaa sitä äiti koittaa piilottaa sama se, löydän ne! |
#16
|
||||
|
||||
ASIALLISTA PER.ELE !!!!!!
Se on tuo Timpan asenne taas sitä luokkaa, että siinä ujommalla tavallisella camelinvetäjällä alkaa polvet holkata. Nielkööt beduiinit pölyä Jippijaiei - Tsemppiä Suomi !
__________________
- Levannon We(l)ho - Viimeksi muokannut pee : 10.03.2013 18:13 |
#17
|
||||
|
||||
Eli enemmän suunnistamista, ku suomen suunnistus kisoissa, joissa riittää ku sattuu löytämään aloitus rastin
__________________
hä ja kaikki kirjoitukse ovat muistin varaisia,eli ei kovin luotettavia koska yleensä en illalla muista mitä aamulla söin vai söinkö ollenkaan. Ja omituiset sanat saattaapi johtua tän noupädin kosketus näppäimistä, ku tulee näitä harha/viereisiä kirjaimia |
#18
|
||||
|
||||
Lainaus:
Nyt odotellaan tämän päivän tuloksia että nähdään miten kävi..... |
Käyttäjiä lukemassa tätä viestiketjua: 1 (0 jäsentä and 1 vierasta) | |
|
Samanlaisia viestiketjuja | ||||
Viestiketju | Aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
TUAREG RALLYE 2013 videolähetykset netissä | myllis | Tapahtumat | 1 | 06.03.2013 15:51 |
Saaremaa Trophy "Saarekoll 2013" 22.-24.02.2013 | Kynnapas | Tapahtumat | 7 | 01.03.2013 10:03 |
Tuareg rallyyn katsojaksi | JV73 | Tapahtumat | 2 | 05.02.2013 17:25 |
Rovaniemen kuulumisia | Frohike | Tekniikka & Jutustelu | 0 | 04.10.2003 20:30 |
Kuinka kysyä kuulumisia vierailla kielillä? | Elmo | URL | 0 | 04.12.2002 15:46 |