[JasuT]

Alkuperäinen kirjoittaja turakki

Yleisesti auton voi tuomita huonoksi hyvinkin nopeasti, toisaalta itse hyväksyn auton hyväksi vasta vuosien käytön jälkeen.

Tuo on kyllä totta...

Nopeimman tuomion omalla kohdalla sai 100A Datsun, olikohan seitenkutonen yksilö. Jäi vähän vahingossa mulle, kaveri oli autonsa vaihdon jo sopinut, sekä paikan vaihtoaktille, vaan näiden välissä loukkaantui vakavasti. Kävin kaupan suorittamassa, myyjä halusi väkisin kohtaamansa ihmisen nimen paperiin, eikä muita ollut mukana niin mullehan se sit tuli. Vuoden 1992 kesää elettiin tuolloin. Tällä koeajoa riitti Patalahden Essolta Jyväskylään, jo Keljon kohdalla oli aika vahva mielikuva syntynyt. Eikä kaveri sitä nimilleen koskaan halunnut, päätyi lopulta peltoautoksi...

Melkein yhtä nopeasti tuomitsin 128 Fiatin, seitenysi tämä eli päästömitattava tapaus. Olihan siinä ostohetkellä vielä viisi viikkoa leima voimassa, Luisi -pikkuratti ja kahdet renkaat. Huikeat 400 mk tuosta maksoin keväällä 1993. Päästöjä kävin hupina mittauttamassa, säätötoiveella että saisi kelvollisen lapun suikkalakille. HC oli vähän koholla, kolmessa tonnissa, tonniin piti päästä ja säätäessä aina sammui lähestyttäessä kahta tuhatta. Pyysin säätäjää säätämään takaisin siihen missä käy parhaiten, ja jatkoin leiman loppuun ajamista. Kelpasi Viroon vietäväksi kuitenkin, ja noutajat maksoi jopa tuplat sijoitukseen nähden. Ja se ratti, jäi harmittamaan. Kaverilla oli ollut tallin naulassa 18 vuotta vakioratti semmoiseen jemmassa, heti muistin kun tämän ostin ja sitä sitten tiedustelemaan, niin kuinka ollakaan, oli just pari päivää aiemmin siivonnut nurkkia ja kaatopaikalle oli poistunut se...

Niitä parempia sitten? Luulin sinne huonompaan päätyyn tehneeni sijoituksen, kun syksyllä 1993 ostin mulle ekan -74 Dyanen. Kävi vain toisella pytyllä, pikkusen pehmeätä lattiassa, suht siisti maali päällä ja ajamattomat renkaat. Vähän semmoinen heräteostos, kun olin sinä kesänä vääntänyt kolme kuukautta kauppaa -58 DS19 laitteesta. Oli kaupanteossa välissä olleella kaverilla pilkkuvirhe hinnassa, niin ei sitten se toteutunut, ehkä onneksi? Tuota Dyanea on sitten hieman tullut rakenneltua, varusteltua, nopeahkoa tekniikkaakin välillä yms muuta teknisiä paranteluja. Käyty Amsterdamissa asti, palveli ainoana käyttöautona 9 vuotta, nyt muutaman vuoden hiljaista mutta tallessa on ja palautunee liikenteeseen? Omia ajoja tähän yksilöön vähän vaille puoli miljoonaa, että kai se pitää niputtaa vielä ja ajaa tuo lukema täyteen, ei montaa kymppiä puuttuisi? Ei kai ihan huono voi olla, ajettavuus ja ajomukavuus (sisämelua lukuunottamatta) varsin hyvä, ja kai tuon olisi hävittänyt jos ei olisi jotain mieleistä..?

Jos puhtaasti siitä lähtisi, minkälaista mukavuutta tarjoilee, niin tuossa kilpailee aika selkeästi Range Rover P38 ja Citroen XM V6 break. Molemmat lähes kaikilla varusteilla, ja tottakai automaattiaskilla nahkaan käärittyine sistustoineen. Semmoisia kivan eleettömiä isolla tiellä, tankillisen kerrallaan pystyi ajamaan ongelmitta niskavammaisenakin, ja täytön jälkeen jatkamaan toisenkin. Vikoja noissa oli, mutta sen verran enemmän ne tarjosi että viat unohtui pikaseen. Rangessa tosin oli korjaus-ajoaika -suhde hieman vinoutunut, XM:llä toisinpäin vaikka moni olisi voinut luulla varmaksi vikapesäksi. XM jäi ajosta alkua pitemmälle edenneen tyvilahon takia, vaan on se tuolla pihalla odottamassa hitsauskipinän syttymistä. Jos vielä elvyttäisi joskus, tosin osasyy elvyttämättömyyteen oli se että sillä liikkuessa jäisi pesueesta pari pois kyydistä. Joku XM:ssä kuitenkin on myös viehättänyt, kun yli 15 vuotta semmoisellakin tuli kurvailtua, yhteensä reilun puolisen miljoonaa kilometriä...

Sitten se yksi, mikä on hieman ristiriitaisi tunteita herättävä. Iso ulkoa, etenkin keulaa on, ahtaahko sisältä ja varsinkin kontin puolelta, muotoilu onnistunut paitsi peräpuolelta, nopeasti liikkuvaa mukavuutta paitsi voimakas kallistelu. Kuulemma kallis ylläpitää, etenkin moottorin osalta. Kyseessä siis Citroen SM, jossa Maseratin 2,7 litrainen nelinokkainen V6. Semmoinen pitkäaikainen haave, tasapainon hävittyä sain lopulta Harrikan myytyä niin siitä sai rahat konevikaisen hankintaan. Onhan se moottori hieman toisin tehty mitä suursarja-autoihin, mutta ei se mikään mahdoton ole. Täysin tuli käytyä läpi, paitsi venttiilinjouset joihin en osannut huomiota kiinnittää, ja se sitten aiheutti viimeisimmän pitemmän ajotauon. Napsahti yksi mokoma poikki, mäntä hipaisi venttiiliin josta aukesi lukot, ja sinne se sukelsi männän kaveriksi pyttyyn. Ja männän läpi päästyään öljytilaan... Osat on hankittu, koneistamoa pitäisi kiusata seuraavaksi... Mutta se kyyti kaikkineen, vielä en ole keksinyt mihin sitä parhaiten vertaisi. Jämäkkä jousitus pitkillä joustovaroilla, hävittää oikeastaan kaiken mitä tienpintaan on tullut, tasoittaa muuten täydellisesti mutta se kallistelu. Siihenkin on kyllä ratkaisu jo olemassa, osatkin tallissa, vaatii yhden poikittaista virtausta rajoittavan venttiilin eteen ja taakse. Ohjaus keskittää pyörät aina kun moottori käy, ja sitä keskitysvoimaa lisätään vauhdin kasvaessa, aika pirullisen raskas kääntää rattia kun vauhtia on lähelle pari sataa, paikallaan pyörittää yhdellä sormella, vaikka ratissa on kierroksia vain kaksi ja pyörät kääntyy kuin traktorissa eli aika paljon...

Monenlaista muutakin on käynyt hallussa, mutta nuo on ne mitkä löytyy sieltä ääripäistä. Vanhoja laitteita kaikki, vaan ei yhtään uudempia tee mieli edes harkita. Ehkä osaltaan siksi, että uudemmissa huolto/korjaushinnatkin on helposti enemmän mitä nykyisestä käyttöautosta sai maksaa. Sekä se että arvostan enemmän mukavuutta kuin varustehimmeleiden määrää..?