Aamulla startattiin jo totuttuun tapaan hyvissäajoin ja pysähdyttiin ihailemaan leiripaikan läheisyyteen pellon laitaan maisemia ja ottamaan pakolliset (rytmi)ryhmäkuvat. Näkyypä muuten täällä todella huonolaatusena tuo ryhmäkuva mikä tuli, parempilaatusena on koneella jos joku haluaa taltioida...
Jälleen matkaa taitettiin peltojen keskellä, mutta keli alkoi muuttua hieman mukavammaksi. Lumet oli hävinneet kokonaan ja aurinkokin sattui paistamaan juuri tauon aikaan. Kesämiehille löytyi nappaskengät välittömästi jalkaan. Tässä vaiheessa oli puhetta, että lähdetään katsomaan onko azovin meren rannassa joillain kartoilla näkynyt hiekkasärkkäreitti ajettavissa.
Alkuun reitin lähtöpistettä ei meinannut löytyä, mutta onneks paikallinen harrastaja osasi neuvoa tien alkuun. Varoitteli myös päällystetien loppumisesta ja että sen jälkeen "tie" olisi hiukan huonompaa. Tästä alkoi oikeastaan se mitä ainakin henk koht lähdin reissulta hakemaan. Loputtomiin merimaisemaa, simpukankuorilla päällystettyä hiekkarantaa, uinti meressä jne. Hiekkasärkällä päällystetien loppumisen jälkeen eteneminen hidastui merkittävästi n. 100km polanteisen hiekkapätkän johdosta. Eipä haitannut, kun maisemat oli kohdallaan ja iteltä ainakin kiire loppui. Tuossa alkupuolella hiekkasärkkää oli uusia hotelleja vierivieressä, lienee johonkin aikaan vuodesta melkoinen turistirysä.
Hiekkasärkillä sai valita ihan itselle mieleisen reitin. Joka kohdassa oli polannetta. Välillä särkällä oli leveyttä 50m, välillä 500m, siinäpä sitten ihan missä kohti vaan. Pitihän se yrittää, jos olisi pystynyt ajamaan ihan rannassa jossa polannetta ei ollut, mutta eihän se HJ ilman momsterigummeja safarikuormassa kestänyt hiekan pinnalla. Jotenkin tässä vaiheessa alkoi tulla jo sellainen olo, ettei olla enää kotona. Ihan ku ois ajellu jossain savanneilla, lehmien (ja lehmän lannan) kanssa sulassa sovussa rupsuteltiin menemään. Polanteen määrästä jotain kertoo se, että Jarilta putos patruunasta tankki. Pikasesti kuormaliinoilla tankki takas ylös ja matka jatkui. Särkän ajamiseen meni sen verran aikaa, että kerkesi tulla pimeä ennenku viimesetkin selvittiin sieltä pois, joten etsittiin taas nopeasti autoyöpymiseen kelpaava majapaikka. Matkaa kertyi hitaasta pätkästä huolimatta kuitenkin maanantaille vähän auki 600km.
Aamulla tehtiin pemonttia sen verran että vaihettiin pajeroon takajarruputki ja avalle sähköt takasin LA:han. Edellisenä päivänä fiilistä oli jo vähän nostateltu rantareitillä ja merimaisemilla, mutta tiistai vei maisemien puolesta kevyesti voiton. Ajettiin mustan meren rantaa myötäillen vuoristossa serpentiiniteitä viinitarhojen ympäröimänä kohti sevastopolia. Lieneekö ollu joskus valkoinen meri ja sit siellä on käyty patrollilla ajamassa rantareitti?
Vuoristossa meinas hoijjakkakin nostella vähän lämpöjä nousuissa. Jossain vuorien keskellä pysähdyttiin kylille nauttimaan paikalliset kahvit ja siellä löytyi heti joku paikallinen harrastaja gazinsa kanssa jututtamaan. Jotain uskonnollisia kulkueita vaelteli vuoristossa, olikohan se muuten joku pääsiäisjuttu justiin ortodokseilla?
Matkalla käytiin vielä kattomassa joku palatsinähtävyyshässäkkä ja sen puutarha, oli aika kesäinen tunnelma jo. Sevastopolissa ajeltiin navigaattorin ekaan tarjoamaan majapaikkaan, hotelli ukrainaan. Kaupungissa nautittiin suihkusta ja puhtaasta posliinipöntöstä, vaikka käytiinhän sitä jo meressä pesulla...Iltasella vielä käytiin porukalla syömässä ravintelissa ja kattelemassa kaupunginlaitaa. Ennalta asettamaton päämäärä oli saavutettu ja parin päivän rantareitit oli mahtavia ajella, itellä ainakin oli todella hyvä maku suussa! Renkaat pyöri 240km edestä.
Jatkuu taas...Mitehän mokkulaystävällinen tästä tulee? Nyt on muuten kuvatekstit aina kuvien alla vaikka oon aikasemmin laittanu toisinpäin. Joku kerta vaan tuli palautetta...