Näytä yksittäinen viesti
  #1  
Vanha 24.08.2016, 22:47
Rak Rak ei ole kirjautuneena
Veteraani+
 
Rekisteröitynyt: 15.03.04
Sijainti: Oulu
Viestit: 1.551
Perusasetus

Syyssafari 16-18.9.2016 Ranchilla (Oulussa)


Tälle vuotta ajellaan Ranchilla eli meikäläisen kotipaikan mailla.

Ajettavaa uraa palttiarallaa 7 kilometriä.

Ajattelimma notta lyömme perjantaina leirin pystyyn soramontulle ja viritämme siihen telttasaunan kylkeen saa pestä ihtiään.
Telttamajoitus tarjolla, uretaanikuutiolla saa myös tulla.

Löytyy kivikkoa alkupaloiksi ja suota sekaan, kovaa maatakin vähän vielä tallessa.

Kaikki urat on vähän sitä sorttia että saattaa risusta tulla naarmu kylkeen. Muutama pätkä on jossa melkein vakiollakin autolla pääsee joten kuten mutta luultavimmin joutuu veteleen vinssillä välillä avuksi. Vinssi ja vähän vakiota isompaa rengasta on suositeltavaa olla. Edellämainitut voi korvata kokemuksella tai säälintunteen puuttumisella

n.2/3 urista pääsee ajamaan ilman kilpiä, eli ovat saman metsäautotien varrella. Tavallinen tai maastoliikennevakuutus oltava.

Lauantaina aloitus klo 930. Ajetaan niin pitkään kuin mielenkiintoa riittää ja sunnuntaina tarvittaessa parsitaan.

Kuljetuskalustoa mahtuu soramontulle parkkiin, kokoonnumme sinne jos ei muuta ilmoiteta.

Osallistumismaksua ei ole mutta maanomistajalle voitaisiin kolehti kerätä alueiden käytöstä ja polttopuista.

Mustalaisleirin sijainti:
http://www.paikkatietoikkuna.fi/web/fi/kartta?ver=1.17&zoomLevel=8&coord=445057.469_72026 09.376&mapLayers=base_2+100+default,90+100+default &markers=2|5|ff3334|445217.469_7202748.376|Mustala isleiri

Risteyksen osoite:
Savikunnaksentie 2
90660 Oulu


Ilmoittautukaa tähän topiciin tai alla olevaan puhelinnumeroon.
Kaivattuja tietoja:
-Kaluston kuvaus
-henkilömäärä
-milloin saavut
-montako yötä olet
-tarvitsetko teltasta makuupaikkaa(omia telttoja mahtuu pystyttämään niin paljon kuin lystää).

O4O-5649234 /Antti


Neljä ilmoittautunutta tällä hetkellä.

__________________
www.OFFROADOULU.com

Viimeksi muokannut Rak : 08.09.2016 14:20
Vastaa lainaten